Ruoanlaitto ja sähkönsäästäminen – vinkkejä
Tämän menneen talven aikana sähkönhinta ja sähkösopimukset ovat nousseet yhdeksi puhutuimmaksi aiheeksi. Sitä myötä myös kotien ja yritysten sähkönkäyttöä on.
Tämän menneen talven aikana sähkönhinta ja sähkösopimukset ovat nousseet yhdeksi puhutuimmaksi aiheeksi. Sitä myötä myös kotien ja yritysten sähkönkäyttöä on.
Digitalisaatio on omalla tavallaan lisännyt vihreätä teknologiaa, mutta samalla se on lisännyt harvinaisten metallien etsintää ja tarvetta. Platina on entistä.
Kuka tahansa voi kotonaan valmistaa omatekoista mehua, kunhan ensiksi ostaa, saa tai hakee ainekset. Tärkeimmät aineosat ovat mehujen tekemisessä yleensä.
Välillä meillä jokaisella voi olla elämässämme tilanteita, joissa pitää pysähtyä ja tutkailla sitä omaa taloutta. Vuosien varrella on saattanut tulla.
Tietotekninen kehitys on ollut valtavaa koko 2000-luvun. Toisaalta silloin 80-luvulla kun kotitietokoneet tulivat, eläteltiin jonkinlaisia toiveita, että niistä olisi apua.
Saatat syystä tai toisesta haluta avata pankkitilin toisessa EU–maassa. Jos asut laillisesti jossakin EU:n jäsenmaassa, sinulla on oikeus avata tavanomainen.
Tokmannin vastuullisuus syntyy koko henkilöstön voimin tehdyistä konkreettisista, arkisista teoista, joita seurataan ja kehitetään yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Työtä ohjaa päivitetty.
Ympäristöasiat ja vastuullisuus ovat olleet Helsingin Myllylle tärkeitä asioita jo paljon aiemmin, kuin niistä tuli trendi. Olemme jo kauan panostaneet luomuun.
Kuluttajat ovat valinneet Pauligin juomakategoriassa ykkössijalle Pohjoismaiden laajimmassa kestävän kehityksen bränditutkimuksessa (Sustainable Brand Index). Tulos osoittaa, että Pauligin pitkäjänteinen vastuullisuustyö.
Energiayhtiö Gasum edistää strategiansa mukaisesti kestävää kehitystä. Gasum julkaisi yritysvastuun edistymisaskeleet vuonna 2019. Yhtiö paransi puhtaamman energian saatavuutta asiakkailleen maa-.