info@carnivalnews.net

Luontaistuotteet ja kaupat

Yksi osa tulevaisuutta on luontaistuotteiden ja teollisesti valmistettujen tuotteiden välinen kilpailu. Nyt suurimmassa osassa maailmaa kuluttajat haluavat yhä entistä enemmän tuotteita ja palveluita, ja näin tullee olemaan vielä useampi vuosikymmen. Siinä missä Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat jo siirtymässä kuluttamisessa osittain jo ympäristöä vastuullisesti huomioivaan kuluttamiseeen, ollaan Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa ottamassa vielä askeleita omistamisen maksimoinnin suuntaan. Tasapainon aika ei siis ole vielä.

Luontaistuote vs teollinen tuote

Luontaistuotteissa on se luontainen ominaisuus, että jokaisen sadon tuote on vähän erilainen kuin edellinen. Vastaavasti teollisesti valmistettu tuote on lähes aina samanlainen joka kerta – tästä syystä monet luontaistuotteet, joilla on terveydellisiä vaikutteita eivät voi koskaan käyttää samoja lauseita markkinoinnissa kuin lääketeollisuuden täsmätuotteet.

Esimerkiksi paljon esillä olleet CBD-tuotteet ovat tällaisiä luontaistuotteita. Ne valmistetaan luonnon omasta hampusta, mutta riippuen missä hamppu kasvaa, on tuote jokakerta joltain kemialliselta koostumukseltaan hieman toista hamppua erilaisempi ja siten jokainen markkinoilla oleva CBD-tuotekin on hieman erilainen ja sitä kautta niiden ominaisuudet myös vaihtelevat. Jos haluat tietää lisää varsinkin CBD-tuotteista, lue lisää tuolta sivustolta minne linkki johtaa.

CBD-tuotteissa kannattaa heti aluksi muuten ymmärtää se, etteivät ne ole mitään kannabistuotteita, eli eivät ole huumaavaa THC:tä sisältäviä tuotteita, vaikka ne valmistetaan samasta kasvista.

Luontaistuotteet ovatkin sitten saaneet hieman erikoisen kaiun, koska kaikki ostajatkaan eivät aina muista, kuinka monimuotoinen luonto on, ja toisaalta luontaistuotteiden markkinoijat käyttävät valitettavasti välillä vääriä markkinointikeinoja tuotteidensa ominaisuuksien esille nostamisessa. Tulevaisuudessa kuitenkin luonnon vastuullinen käyttö tulee monipuolistamaan myös erilaisten kasvikunnan tuotteiden kasvattamista ja käyttämistä.

Luontaistuotteiden käytössä kannattaa muistaa myös keskustalla oman lääkärin kanssa, mikäli käytössä on reseptilääkkeitä. Monet luonnon omat tuotteet saattavat sisältää valmiiksi ainesosia, joita myös lääkevalmisteessa on ja yhdessä nämä kaksi tekijää voivatkin muodostaa terveydelle haitallisen kombinaation. Esimerkiksi 2018 Itä-Suomen yliopisto kertoi väitöstutkimuksessa, että kasvien alkaloidiyhdisteet estävät useiden lääkeaineiden aineenvaihduntaan osallistuvien entsyymien toimintaa – joten kannattaa oikeasti olla tarkkana.

Tiesitkö muuten sen, että voit heittää vanhat luontaistuotteet normaalisti sekäjätteeseen, ei siis apteekin kierrätykseen. Mutta toisaalta ne eivät ole vaarallista jätettä, joten ne voi laittaa myös mahdollisen kerättävän biojätteen joukkoon, jos sellainen erikseen on kerättävissä.

Kaupan mielenkiinto

Kaupalle yksi tärkeimmistä tiedoista tuotetta kohtaan on sen saatavuus ja menekki. Jos tuote on menekiltään hyvä, on sen saatavuuden oltava varmaa, ja monessa luonnon omassa tuotteessa voi välillä tulla satoheittelyjä, varsinkin uusien tuotteiden kanssa, kun tuottajia on vielä vähemmän.

Mutta sitä mukaan kun tietoutemme mm. mikrobien toimivuudesta kasvaa, kasvaa myös mielenkiinto luontaistuotteita kohtaan. Ongelmaksi nousee vain tuo edellä mainittu yhdisteleminen, eli jos käytät jo jotain lääkeainetta, miten luontaistuotteen ominaisuudet muokkaavat yhteisvaikutusta tai miten oma kehosi osaa ja oppii käyttämään luontaistuotteiden tuomia ainesosia. Onhan meille itseasiassa selvää esimerkiksi se, että nimenomaan Aasiassa turvaudutaan yhä paljon perinteisiin kasvitietoon ja kasvien hoitavaan vaikutukseen, kun taas meillä on menty nopeasti lääketeollisen hoidon puolelle.

Luontaiset hoidot ja Suomi

Suomessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on jätetty Maailman terveysjärjestö WHO:n kannanotot, joissa se on useaan kertaan kehottanut jäsenmaitaan huomioimaan WHO:n laatiman traditionaalisen lääketieteen strategian. WHO:n jäsenmaita on myös kehotettu pyrkiä soveltuvin osin integroimaan selkeitä terveyshyötyjä tuottavia ja tieteellisesti tutkittuja perinnelääketieteen muotoja osaksi julkista terveydenhuoltoa.

Esimerkiksi miten hyvin tiedostamme jo yli 200 vuotta käytössä olleen homeopaattisen hoidon tuotteet ja palvelut. Saksalainen lääkäri Samuel Hahnemann kehitti 1700-luvun lopulla homeopatian vaihtoehdoksi aikansa vallitsevalle lääkinnälle. Homeopaattisilla lääkevalmisteilla ei ole kemiallista yhteisvaikutusta perinteisten lääkkeiden kanssa, ne eivät aiheuta riippuvuutta, eivätkä ne myrkkykuormita ympäristön ekologista taakkaa.

Vastaa