info@carnivalnews.net

Posts by Boss

Mehun tekeminen kotioloissa

Kuka tahansa voi kotonaan valmistaa omatekoista mehua, kunhan ensiksi ostaa, saa tai hakee ainekset. Tärkeimmät aineosat ovat mehujen tekemisessä yleensä.

Muista juoda elokuvia katsellessa ja pelatessasi

Ihminen on siinä mielessä erikoinen, että voimme olla jopa päiviä ruoatta, mutta ilman juomista otteemme herpaantuu nopeasti. Sama tulee esille.

Bondora auttaa taloutesi hallintaan

Välillä meillä jokaisella voi olla elämässämme tilanteita, joissa pitää pysähtyä ja tutkailla sitä omaa taloutta. Vuosien varrella on saattanut tulla.

Coca-Cola ja Sinebrychoff luopuvat neitseellisen muovin käytöstä puolen litran pulloissa

Sinebrychoff ja Coca-Cola siirtyvät huhtikuussa käyttämään Keravalla valmistetuissa juomissa puolen litran pulloja, jotka on kokonaan valmistettu vanhoista juomapulloista kierrätetystä muovista..

Sijoittamassa kryptoihin?

Oletko harkinnut viime aikoina kryptoihin sijoittamista? Ne ovat melkoisen tuulisia, eli eri kryptovaluuttojen kurssit heittelevät joka päivä, ja oikeasti sijoittaminen.

Jolie – Suomen suurin luonnonkosmetiikkatalo

Jolie on Suomen suurin luonnonkosmetiikkatalo, kauneuden ja hyvinvoinnin edelläkävijä, joka tunnetaan erityisen hyvästä ja tinkimättömästä ekosertifioidusta luksusluonnonkosmetiikasta. Kosmetiikkaa maailman parhaimmista.

Oletko varautunut taloudellisesti?

Aina silloin tällöin tulee tilanteita, että oma talous tuntuu olevan ongelmissa. Tilanne voi tulla yllättäen ja ilman mitään varoitusta. Varsinkin.

Kivijalasta verkkokauppaan – kaupan muuttuvat kasvot

Tietotekninen kehitys on ollut valtavaa koko 2000-luvun. Toisaalta silloin 80-luvulla kun kotitietokoneet tulivat, eläteltiin jonkinlaisia toiveita, että niistä olisi apua.

Pankkitili toisessa EU-maassa

Saatat syystä tai toisesta haluta avata pankkitilin toisessa EU–maassa. Jos asut laillisesti jossakin EU:n jäsenmaassa, sinulla on oikeus avata tavanomainen.

Oma talous ja tiedonsaannin helppous

Maailma muuttuu. Se pienenee vuosi vuodelta tiedonkulun helpottuessa alueelta toiselle. Kohta jokainen kolkka maailmassa on katettu nykytekniikalla – mutta siihen.